Moottorin pärinää jo vuodesta 1928

Kerhon historiaa 1928 -> 

Suomen Moottoriliitto perustettiin Helsingissä hotelli Kämpissä tiistaina 21. helmikuuta 1922. Nimekseen liitto sai tuolloin Suomen Moottoripyörä Klubi - Finlands Motorcykel Klub (MK). Perustetun keskusliiton, joka heti liittyi kansainvälisen liiton jäseneksi, tarkoituksena oli koota Suomen moottoripyöräilijät ja moottoripyöräilyn harrastajat yhtenäisenä järjestönä edistämään moottoripyöräilyn käyttöä ja levenemistä maassa, samalla huomioon ottaen sekä yhteisön, että yksityisen edut. 

Viipurin Moottorikerhon rata
Kelkkalan ravirata oli Viipurissa toiminut ravirata, joka perustettiin vuonna 1892. Kelkkalan kaupunginosassa sijainnut rata oli Suomen toiseksi vanhin vuonna 1884 valmistuneen Oulunkylän raviradan jälkeen. Viipuri luovutettiin Neuvostoliitolle vuonna 1944, jonka myötä toiminta raviradalla loppui. Nykyään se on osittain metsittyneenä Pietariin johtavan maantien A125 läheisyydessä olevalla teollisuusalueella. 

Hevoskilpailuiden lisäksi radalla järjestettiin myös muiden urheilulajien tapahtumia. Vuonna 1910 Kelkkalan ravirata isännöi yleisurheilun SM-kilpailuja, jotka tuolloin tunnettiin vielä nimellä Kalevan-ottelu. Vuosina 1932, 1935 ja 1939 Kelkkalassa pidettiin Viipurin Moottorikerhon järjestämät kansainväliset moottoripyörien TT-ajot.

(seuraava artikkeli oikoluettu skannatusta dokumentistä, pahoittelut jos virheitä t: ylläpito)

Viipurin Moottorikerhon perustaminen ja toiminta

Salpausselän Moottorikerhon edeltäjä Viipurin Moottorikerho sai alkunsa syyskuun 8. päivänä 1928. Kuuluisaan Pyöreään Torniin oli kokoontunut eversti G. Heinrichsin johdolla tarmokas joukko maanpuolustus- ja moottori- urheiluhenkisiä miehiä, jotka toteuttivat jo vuosia erityisesti Helsingissä innokkaasti viritellyn hankkeen kerhon perustamisesta. Kerho asetti tavoitteikseen myös liikenne- ja ajokulttuurin kehittämisen. Nämä kerhon toiminta muodot olivatkin tarpeeseen. sillä rekisteröityjen moottoripyörien lukumäärä tuon ajan Suomessa ei vielä ylittänyt 5000: ta.

Viipurin Moottorikerholla oli alusta lähtien tiivistä yhteistyötä paikallisen varuskunnan kanssa. Vaikka taloudelliset resurssit olivat niukat, kyettiin kilpailuihin organisoimaan kaikki tarpeellinen: toimitsijat. yleisöpalvelut, ajajat jamoottoripyörät. Erot eri kilpailumuotojen ja lajien moottoripyörien välillä olivat usein hyvinkin vähäiset. Jos taitava ajaja osasi kansainvälisen kaupanteon perusteet ja pystyi mekaanikkona pitämään pyöränsä iskukunnossa, saattoimenestystä tulla samalla kalustolla useampana vuotena ja useammassa lajissa.

Rajuna iskenyt 1930-luvun kansainvälinen talouslama ja Suomen ns. pulavuodet rajoittivat moottoripyörien valmistusta ja urheilumuodon kehitystä. Lisäksi vuosikymmenen lopussa kävi yhä ilmeisemmäksi, että Suomen ulkoinen turvallisuus on uhattuna. Poikkeusolosuhteissa ajetut viimeiset sotia edeltävät kilpailut Viipurissa kärsivät jo osanottajapulasta.

Ajajien ja kilpailujen järjestäjien piiri oli 1930—luvulla ymmärrettävästi melkoisen pieni. Siihen kuului toisaalta iloinen välittömyys ja yhteisöllisyys, toisaalta aikalaiskertomuksissa nousevat joskus esiin myös kateellisuuden lieveilmiöt. 

Vaatimukset ratojen suhteen eivät olleet korkealla. Valtaosa 1920- luvun lopun ja 1930—luvun alun nopeuskilpailuista ajettiin Viipurissa Kelkkalan raviradalla, mm. nopeusajon Suomen mestaruuskilpailut 1929. Vanhalla radalla oli sarjansa myös naisajajille. Leo Romppanen kertoo värikkäissä muistelmissaan, että naiset ajoivat yleensä sivuvaunullisilla pyörillä. Suomen paras naisajaja oli tuolloin Alma Eriksson. Rataa tasoitettiin hevosen vetämällä, yhdestä kivestä hakatulla jyrällä. Romppanen muistaa Alma Erikssonin kerran törmänneen tähän jyrään harjoituksissa. Seuraavaksi päiväksi Erikssonille oli hankittu ajoihin uusi sivuvaunu ja toinen mies vaunuun matkustajaksi.

Vanhojen viipurilaisten muistissa ovat 1920 - ja 1930 lukujen moottoripyöräkilpailuista hyvin säilyneet ns. valliajot, jääratakilpailut Papulanlahdella sekä jalkapallo-ottelut, joissa palloa pelattiin moottoripyörän satulasta. Vaativa Kannaksen ajo oli maantiekilpailuista maineikkain. Siihen osallistuivat myös sivuvaunuluokan kilpailijat. Viipuria esittelevässä kirjallisuudessakin kuvattu Rinkeliajo ajettiin ainoastaan 1939.

Viipurin Moottorikerhon jäsenmäärä oli vuoteen 1939 mennessä noussut 1482: aan.Ensimmäisen reilu kymmenen vuoden aikana kerho oli järjestänyt n. 50 nopeuskilpailua, 30 maantiekilpailua. lisäksi lukuisia pienempiä kilpailutapahtumia. Papulan poika Leo Romppanen voitti jo Viipurin aikoinaan maaradan SM:det 1937 ja 1939.

Muista Viipurin kärkinimistä mainittakoon Pentti Sirkiä. Walter Suni ja Arvi Järveläinen. Viipurin Moottorikerhon ensimmäisenä puheenjohtajana toimi kapt. А. Järvinen. Hallitukseen kuuluivat lisäksi johtajat A.Vuoma ja A.Astola, varastonhoitaja A. Ollikainen, luutnantti E.Tara sekä työnjohtaja I. Mattila.

VMK:n olemassaolo uhattuna

Viipurin Moottorikerhon olemassaolo oli vakavasti uhattuna Talvi- ja jatkosotien aikana. Vuosien 1940 ja 1942 vuosikokouksiin osallistui vain kourallinen kerhon sisukkaimpia perinteen vaalijoita. Kerho menetti sodissa alun toistakymmentä keskeistä kilpailutoiminnan aktiivijäsentä ja useita lahjakkaita ajajia. Heistä tunnetuin oli luutnantti Sani Somerkorpi, joka oli jo ehtinyt hankkia melkoisesti kilpailukokemusta myös ulkomailta. Somerkorpea Leo Romppanen on luonnehtinut Karjalan moottoripyöräurheilun sieluksi, johtihan Somerkorpi kilpailemisen ohessa yhtä maamme tunnetuimmista moottoripyöräliikkeistä, Arwidsonin haaraliikettä.

Viipurilaisen moottoriurheilun perinnetiedon järjestelmällisenä tallentajana kunnostautui pitkään juuri Leka- tai Rämäpää- lempinimellä tunnettu Romppanen. Hän omisti moottoripyöräkorjaamon Viipurin Papulassa, josta toiminta siirtyi sotien jälkeen Lahteen Mestarinkadulle. Romppanen toi tietonsa ja taitonsa myös Lahteen muuttaneen moottorikerhon johtokuntaan.

Sotien jälkeisen ajan merkittävin tapahtuma lienee vuoden 1946 toukokuulta, jolloin Lahden raviradalla järjestettiin ensimmäinen moottoripyörien nopeuskilpailu Viipurin MK:n isännyydessä. Lahden historiaan perehtyneet muistanevat senkin, että raviradalla kilpailtiin ensimmäisen kerran kaksipyöräisillä jo 1910. Leo Romppainen voitti Maaradan Suomen Mestaruuden myös 1947. VMK:n 20-vuotisjuhlakilpailuna raviradalla ajettu Suomen mestaruuskilpailu oli puolestaan vuoden 1948 huomattavin tapahtuma.

1950-luku menestyksen aikaa

Alkuvuodesta 1952 kerhon nimeksi ‘hämäläistettiin‘ Salpausselän Moottorikerho. Lahden raviradan käyttö 1000 metrin hyvin suosittuihin maaratakilpailuihin perustui siihen, että henkilösuhteet radan omistajaan, Hevosystäväinseuraan olivat kunnossa. Kun raviratojen omistajat terävöittivät liiketoimintaansa 1960-1uvun alusta lähtien, ei moottoripyöräilijöillä juuri ollut asiaa näille radoille. Näin suomalaisten maarataspesialistien määrä väheni varsin nopeasti.

Uusien lajien esiinmarssi

Uudet moottoripyöräurheilun lajit speedway ja jääspeedway sekä motocrossin esimuoto scramble tekivät tuloaan Suomeenkin jo 40-luvun lopussa, voimallisemmin kuitenkin 1950-1uvun alussa, jolloin sotien jälkivaikutukset alkoivat vähitellen laantua. Ratojen ja kunnollisten pyörien puute jarruttivat kilpailutoiminnan kehitystä. Jussi Juurikkala on kertonut kirjassaan Moottoripyörä Suomessa, että vähimmillään v. 1945 Suomessa oli vain 423 rekisteröityä moottoripyörää, kuitenkin v. 1949 oli päästy jo liki 8000 pyörään ja 100 000 raja ylittyi 1960. Hyvien ratojen puuttuessa järjestettiin maantiekilpailuja, myöhemmin luotettavuusajon nimellä. Näistä lähtökohdista käynnistyi myös legendaarisen Päijänneajovoittajan Pertti Kärhän pitkä ja monipuolinen kilpailu-ura. 1950-uvun scramblea nähtiin 1952 hiihtostadionilla ja 1959 Karpalon-Teivaalan maastossa.

Salpausselän Moottorikerhon speedwaytoiminta käynnistyi ryminällä 1953. Haukat- joukkue vei vuoden 1954 mestaruuden, samoin kävi vuotta myöhemmin. Kerhon poikaosasto teki Tuulo Olinin johdolla uraauurtavaa työtä, mallioppilaana tietysti Matti Olin, josta myöhemmin kehittyi Suomen ensimmäinen speedwayn ammattilainen Englannin liigaan. Lahden speedway- ja maarataurheilu menetti 1958 kaksi luottoajajaansa kilpailuissa: Erkki Ala-Sippolan ja Ilkka Helmisen. Ala-Sippolan hautajaisiin Orimattilan kirkossa osallistui 600 henkeä.

Katuratojen TT—kilpailut olivat yleisiä 1950-luvulla. Lahdessakin järjestettiin Kariniemen TT-ajot 1951 ja nopeuskilpailut vähän mutkaisemmalla Hennalan varuskunnan alueenradalla 1958, nimeltään Motin ajot. Pertti Kärhä oli näissäkin olosuhteissa nopein.

Mäkihyppääjänä aloittanut Aulis Tuominen ajoi ensimmäisen menestyksensä maaradallavoittaen Suomen mestaruuden 1956. Kaksi vuotta myöhemmin Tuominen saavutti maaradan Euroopan mestaruuskisoissa hopeamitalin. Tämä on arvokisamitaleilla mitattuna kautta aikojen paras Salpausselän Moottorikerhon ajajan suoritus. Lisäksi Tuominen oli Haukkojen speedway joukkueen kantava voima Suomen mestaruuksia hankittaessa.

Jääspeedway ei Lahdessa ole noussut valtalajiksi, mutta vuoden 1952 SM-kilpailut ja Vuoden 1957 Suomi-Ruotsi maaottelu käytiin Lahdessa. Lajin ensimmäinen Suomenmestaruuskilpailu oli käyty 1949. Monitoimiajaja Esko Koponen edusti Lahden pitkäpiikkimiehiä kv. kilpailuissa, usein mm. Neuvostoliitossa. Koposenkin parhaat meriitit kertyivät speedwaysta ja maaradalta.

Hiljainen 1960—luku

Tultaessa 1960-luvulle oltiin Lahdessakin sen tosiasian edessä, ettei harrastajia, valmentajia eikä palavaa innostusta riittänyt moottoripyöräurheilun voimalliseen kehittämiseen. Speedwayn SM-joukkuekilpailu oli muutamaa vuotta aiemmin hajonnut kesken kauden, ja vain sitkeimmät jatkoivat lajin parissa. Kuvaavaa on, että V. 1967 järjestettiin Suomessa vain kahdet speedwaykilpailut. SsMK ei kokonaan jäänyt ilman menestystä. Aulis Tuominen ajoi vielä 1966 Suomen mestariksi ja Matti Olin aloitti heti seuraavana vuonna yhteensä neljään speedwaymestaruuteen yltäneen uransa huippuvaiheen kotimaassa. Olin ehti kerätä myös himmeämpiä SM-mitaleita ennen lopullista läpimurtoaan.

TT:n maailmanmestaruusosakilpailuissa kaikkiaan viisi pistettä hankkinut Anssi Resko oli pitkään SsMK:n menestynein asvalttiratojen taitaja. Hän siirtyi päälajiinsa radoille kilpailtuaan jo pitkään muissa lajeissa, mm. maantiekilpailuissa. Resko oli monivuotinen Päijänteen kiertäjä ja usein oman luokkansa kärkiajajien joukossa. Kerhon pitkäaikainen monitoimimies Kone-Olli Lehtinen jatkoi TT-uraansa 1960—luvulla. Parhaana saavutuksena lienee pidettävä SM—pronssimitalia 1967. Vuonna 1962 koettiin SsMK:ssa jälleen menetys, kun Oiva Laakso kuoli 17. toukokuuta Eläintarhan ajojen 5OO-kuutioisten luokassa törmättyään rataan reunustavaan pylvääseen.

Salpausselän Moottorikerho sai vielä 60-luvulla järjestää kilpa- ja urheilukoneiden maaratakilpailuja Lahden raviradalla. Painopiste oli kuitenkin jo aiemmin siirtynyt Kärpäsenkoulun kentälle, joka toimi lukemattomia kertoja vuodesta toiseen Speedwayn arvokilpailujen areenana aina maaotteluita myöten.

Maantiekilpailujen muuttuessa vähitellen säännöiltään luotettavuusajoiksi elvytettiin myös vanha Vesijärven ajo. Tästä kiitokset kuuluvat Esko Vuorelmalle ja muutamalle lajin hyväksi uurastaneelle SsMK:n aktiiville. Pertti Kärhää kutsuivat 1960-luvun alussa jo uudet suuremmat haasteet, niinpä hän siirtyikin maineikkaan helsinkiläisseuran luotettavuus ajajien joukkoon.

Speedwayta Kärpäsessä ja TT:a Mukkulassa 1970-luvulla

Uusi Kipinä vireään toimintaan syttyy joskus, kun lahjakkaita ajajia ilmestyy seuran harjoituspaikoille, mitä erilaisimmista syistä. Lahtelainen speedway sai uuden sysäyksen kehittyä kun rohkea mäkimies Нannu Känkänen alkoi tosissaan hakea menestystä speedwayssa ja maaradalla SsMK:n ja Haukkojen riveissä. Känkänen ehti saavuttaa mm. speedwayn pariajon Suomenmestaruuden Matti Olinin kanssa 1972, ennen kuin traaginen onnettomuus Saksan autobahnilla katkaisi nuoren miehen elämän. Tämä tapahtuma on SsMK:n historian synkin päivä rauhan aikana, sillä samassa samassa turmassa menehtyivät myös Känkäsen isä ja kerhon silloinen puheenjohtaja Matti Järvinen.

Työ kuitenkin jatkui. Markku ja Reima Helmisen asettuessa kerhon peräsimeen speedway saatiin uuteen nousuun. Markku Helminen ja Matti Olin nappasivat pariajon SM:n 1974. Lahtelainen speedway näytti voimansa, sillä parhaimmillaan sekä kärkijoukkue Haukat että kakkosmiehistö Lepakot pystyivät kamppailemaan SM-mitaleista. Haukoista toisen polven tähtiajaja Ari Koponen kehittyi ammattilaistasolle, samoinkuin Veijo Tuoriniemi. Tuoriniemen vahvuus näkyi myös maaradalla: ajettujen SM-mitalien lisäksi Tuoriniemi erikoistui speedway-‚ maarata-ja jääratapyörien rakentajaksi vailla vertaa. Maaradalla kilpailutoiminta kutistui 70-luvulla ajoittain minimiin. Matti Olin oli paras V. 1970 ja 1971. Lajin mestaruutta ei jaettu esimerkiksi 1975 lainkaan.

Lahtelaisen TT-urheilun kohokohtia olivat ilman muuta Lainio-Kariniemen SM-pronssi 70-luvun alkuvuosilta sekä nostalginen Mukkulan TT-kisa syyskuussa 1972. Myöhemmin Mukkulassa on ajettu ainakin näytösajoa.

1970-luku jää luonnollisesti historiaan paitsi Jarno Saarisesta myös Heikki Mikkolan motocross menestyksen ansiosta. Mikkolan esimerkki ja asiantuntemus oivallettiin Lahdessakin. Pipon savipintaisen radan suunnittelussa hyödynnettiin Mikkolan oppeja. Kaupunki luovutti rata-alueen 1979 SsMK:n vuokrakäyttöön, kuitenkin ilman vuokranmaksua. Ratahankkeessa oli voimallisesti mukana myös Riku Routo, jonka ideoista on saatu monta onnistunutta hanketta aikaiseksi. 

Luotettavuusajossa perinne ja kilpailupyörien rakentelu olivat 70-luvun alussa pitkälti erääseen renkomäkeläiseen autotalliin kokoontuneen innokkaan ryhmän varassa. Tätä ryhmää veti monitoimi mies Harry Skofelt, jolla on kilvanajoa kertynyt eri lajeista 40 vuoden ajalta .Tällä ryhmällä oli asettaa miehitys myös Päijänneajoon eikä perinne päässyt katkeamaan. Unohtaa ei sovi myöskään Kianstenin veljeksiä, jotka pitivät lahtelaista luotettavuusajoperinnettä hienosti yllä. Timo Kiansten oli myös Haukkojen riveissä alati luotettava joukkueajaja. SsMK hoiti edelleen tyylikkäästi Vesijärvenajon järjestelyt, samoin kuin Päijänneajon Lahden aseman. Historian aikakirjoihin merkittiin, että silloisen SVUL Lahden piirin moottorikerhot saivat aikaan ensimmäisen luotettavuusajon piirinmestaruuskilpailun, joka ajettiin 1975. Ratamestarina toimi onnistuneesti Kone-Olli Lehtinen.

Moni-ilmeinen 1980- luku

Pipon speedwayradan valmistuttua 1980 pyrkivät juuri speedway ja maarata säilyttämään asemansa SsMK.n ykköslajeina. Tässä Ari Koponen, Veijo Tuoriniemi ja myöhemmin mm. Roy Malminheimo tekivätkin hyvää työtä. Koponen voitti henkilökohtaisen speedwayn SM:n 1983 ja vuotta myöhemmin pariajon mestaruus heltisi Vekku Tuoriniemen kumppanina. V. 1988 Roy Malminheimon parina oli Janne Moksunen, kun Suomen mestaruus jälleen kirjattiin SsMK:n tähtien nimiin. Tuoriniemi vei maaratamestaruuden SsMK:n edustajana 1982.  Leo Romppasen 80-vuotissyntymäpäivää juhlistettiin 1986, jolloin Heinolan raviradalla järjestettiin Lekan kunniaksi juhlakilpailu. Vuosikymmenen sykähdyttäviin tapauksiin kuului myös Kisapuistossa ajettu jääspeedway ajalta, jolloin Jarmo Hirvasoja oli aloittanut määrätietoisen työnsä kohti lajin maailmanmestaruutta 1990.

Luotettavuusajon muuttuessa enduroksi tehtiin Lahden seudulla hyvää työtä monella taholla uuden lajikultturin vahvistamiseksi. Tästä olivat V. 1985 SsMK:n isännyydessä järjestetyt enduron EM—kilpailut vakuuttava näyttö. Uusi lahjakkaiden ajajien polvi oli jo ottanut kaikki opit ja sosiaaliset mallit ja perinteet omikseen. Menestystäkin alkoi tulla, mm. Pekka Viljakaiselle ja Juha Nuuttilalle. Valitettavasti tilastojen ja arkistojen puutteellisuus 80-luvulta eivät tee oikeutta kerholaisten menestyksen kuvaamiselle.

Viljakainen toi panoksensa kerhotyöhön ja valmennuksen kehittämiseen, toimien muun ohessa myöhemmin myös puheenjohtajana 1990-luvun puolivälissä. Viljakainen kuului Suomen hopeamitalijoukkueeseen kansainvälisissä Kuuden päivän ajoissa Ruotsissa 1990, saavutuksena oli siis joukkuekilpailun Hopea-mitali.

Salpausselän Moottorikerho kunnostautui Hämeenlinnassa 1996 järjestetyssä kansainvälisissä Kuuden päivän ajoissa voittamalla Maailmanmestaruuden ( Suomen joukkueessa Pekka Viljakainen ) ja kerhojoukkueiden sarjassa hopeatilan joukkueellaan Heikki Timonen, Juha Nuuttila ja Juha Rautiainen. Lajin harrastajien keskuudessahan tätä kilpailua rinnastetaan hyvällä syyllä olympikisoihin.

Ainakin kuudes pyörän satulassa kunnostautunut järjestöaktiivi kerhon historiassa on puolestaan Martti Salomaa. Hän kilpaili menestyksellä TT:ssä ja Road Racingissa. SsMK:n puheenjohtajaksi tämä Rämäpää Romppasen kummipoika valittiin 1997- 99. Nykyisin (v.2008) Martti Salomaata voi haastatella ennen muuta Lahteen perustettavan moottoripyörämuseon suunnittelijana ja rakentamisen johtohahmona.

Samalla kun kerhon perinteisiä lajeja pyrittiin viemään kehityksessä eteenpäin, oli myös uusi laji trial pikku hiljaa hivuttautunut SsMK:n toimintaan, pienimuotoisena jo 1970—luvun lopulta. Harjoituksia ja kilpailuja pidettiin Pipon maastossa, josta saivat ensi oppinsa mm. Esa Reijo ja Lasse Tonttila, jotka etenivät myöhemmin SM-tason kilpailijoiksi. Tälle aikaudelle kuului ennen kaikkea Yrjö Vesterisen menestyksen tuoma innostus minitrialiin ja harrastustoiminnan laajentaminen myös nuorisourheiluksi. Tosin on sanottava, ettei Suomen Moottoriliitossa vielä tuolloin ollut kovin selkeätä, saati yksimielistä kantaa nuorison moottoriurheilun kehitysnäkymistä.

Speedway, maarata ja enduro toivat SsMK:lle mainetta

Taloudellinen lamakausi, joka alkoi 1990-luvun ensimmäisistä vuosista, merkitsi moottoriurheilun päättymistä monissa perhekunnissa. Ajajat etsivät tukea toiminnalleen niistä kaupungeista ja niiltä yrittäjiltä, jotka vielä uskalsivat lähteä rahoittamaan kilpailutoimintaa. Ajalle tyypillisiä olivat lukuisat toistuvat seuravaihdot ja yhdistelmäjoukkueiden masinoiminen, ennen muuta speedwayssa. Toisen polven speedwayajaja Marko Hyyryläinen vei pariajon Suomen mestaruuden 1996 yhdessä Roy Malminheimon ja Esa Reijon kanssa. Säännöt sallivat nyt käyttää erissä myös kolmatta kuljettajaa. Hyyryläinen saavutti lisäksi SM-hopean 1994. Toni Salmela oli lupaavasti neljäs nuorten SM-kilpailussa 1995. Ari Koponen jatkoi menestyksellä pitkää uraansa ja ajoi maaradalla Pohjoismaiden mestariksi 1990, sen lisäksi kaappiin tuli saman vuoden SM-hopea. Vuoden 1996 maaradan SM-hopealle ajoi SsMK:n edustajana Ken Viidas.

Enduron nousua SsMK:n menenestyslajiksi voi yrittää selittää monella tekijällä, kuten perinteiden hyödyntämisellä, harjoitus- ja kilpailuolosuhteilla, hyvällä valmennuksella jne. Ennen muuta kunnia lahjakkaille ajajille itselleen, joiden mitali- ja pistesijatilastot puutteellisinakin ovat mieluisaa luettavaa. Vuosikymmenen henkilökohtaisia SM- mitalisteja ovat ainakin Juha Nuuttila, Pekka Viljakainen, Heikki Timonen ja Tuomas Ahonen. Nuorten SM-tason mitalisteiksi ovat yltäneet ainakin Mikko Lehtinen ja Jarkko Waskinen, Teemu Kinnarin sijoittuessa neljänneksi v. 1992. Waskisen nuorten Suomen mestaruus 1998 tuli puolestaan motocrossista.

Monien mielestä liki vuosikymmenen toimineen motocross-koulun käynnistyminen 1997 Pipossa oli kerhon menestymisen kannalta jokseenkin merkityksetön sivujuonne. Totta onkin, ettei koulun toiminta näy kerhon virallisissa dokumenteissa. Syystä voi kuitenkin samalla kysyä, kuinka moni aktiivi kerholainen, ajaja tai toimitsija, hankki ensi vaiheen perehtyneisyytensä lajiin juuri motocross-koulun kautta. Nykyisin motocross-koulu kuuluu monen menestyvän moottorikerhon toimintaohjelmaan.

2OOO-luku ja tulevaisuuden haasteet

Pitkään jatkunut taloudellinen korkeasuhdanne on mahdollistanut sen, että moottoriurheilu on laajentunut 2OOO—luvulla entisestään. Lajien ja kilpailujen määrä on paisunut melkoiseksi. Tästä esimerkkinä moottorikelkkojen snow-cross, jonka MM-kisojen organisointi annettiin SsMK:lle v.2004.

Perinteisemmässä motocrossissa. tällä kertaa sivuvaumuluokasta saatiin menestystä myös Salpausselän Moottorikerholle, kun Saloniemen veljekset Joonas ja Juho voittivat lajin Suomen mestaruuden v. 2006. Juho Saloniemelle heltisi myös SM-hopeamitali vuoden 2007 jääradoilta, niinikään sivuvaunuluokasta. Kerhon nuoret motocrossajajat ovat C- luokan sarjoissa kohentaneet 2000-luvulla kilpailusijoituksiaan tehostuneen harjoittelun myötä. Juuso Matikainen ajoi 2007 Suomen cupissa kolmanneksi ja paransi sijoitustaan yhdellä vuotta myöhemmin. Matikainen on tunnollisena harjoittelijana esikuva monelle kerhon juniorille. Niko Koskela, motocross-koulun käyneitä hänkin, on ajanut SsMK:n riveissä kahdesti nuorten SM -mitaleille, v. 2005 kolmanneksi ja 2006 hopealle. Jukka Koljonen on yltänyt Suomen cup-kisassa viidenneksi v. 2003.

Niinikään motocross-koulusta aloittanut Hans Halinen teki ilahduttavan aluevaltauksen siirtymällä motocrossista jääradan kautta Road Racingiin. Määrätietoinen työ tuotti jo SM-pronssimitalin pienimmästä luokasta v. 2008. Nuoresta Eemeli Lahdesta (SV) voitaneen odottaa seuraavaa lajin menestyjää, sillä alle 15-vuotiaiden kilpailuissa hän on esittänyt huimia otteita vanhempia kilpakumppaneita vastaan.

Speedwayurheiluun on etsitty uutta puhtia nuorten kilpailu- ja valmennustoiminnan kehittämisen kautta. Juniorit kilpailevat 80cc: n pyörillä. SsMK:sta menestyksen makuun on päässyt Miikka Hyyryläinen, jolla on mm. voitto Suomen cupin osakilpailusta. Hyyryläinen oli 2008 Suomen cup- kisan loppupisteissä toisena, Jiri Nieminen lupaavasti neljäntenä. Joni Keskinen ylsi Suomen cup-voittoon 80-kuutioisissa v.2001. Juniorihaukat saavuttivat Suomen Cup 80-sarjassa 2004 toisen sijan joukkueella Kalle Kivistö, Toni Kemppinen, Timo Lahti. Nuorissa on kerhon tulevaisuus, mutta perinteen jatkajilla on oma tehtävänsä. Aikuisten SM-kerhojoukkuekilpailussa yhdistelmä Haukat-Royals sijoittui kolmanneksi v. 2007.

Veteraanikilpailut ovat 2000-luvulla lisänneet suosiotaan. Näissä SsMK:n Risto Flink hankki 2007 maaradan epävirallisen Suomen mestaruuden.

Sokerina pohjalla on tietenkin Salpausselän Moottorikerhon menestykset 2000-luvun endurossa. Heikki Timonen hankki ensin himoitun Päijännekilven omakseen voittamalla Päijänneajon kolme kertaa. Neljäs voitto heltisi vielä tämän jälkeen v.2008. Muutenkin kerhon kärkiajajien taso on pysynyt pitkään hyvänä, sillä SM-mitalisijoituksia tai osakilpailujen kärkitiloja ovat hankkineet ainakin Pentti Nurminen, Ari Jauhiainen, Jarkko Waskinen, Jukka Tiitta nuorten sarjasta sekä veteraaneissa täysin suvereeni menestyjä Hannu Kormano. Myös Pekka Viljakainen on hankkinut menestystä veteraaneista, hän oli SM-hopealla v.2005. Mikko Tontilla on kaapissaan arvostettu Päijänneajon voittopokaali, lisäksi enduron Suomenmestaruusmitali vuodelta 2002. Kerhojoukkueiden SM-kilpailuista SsMK:lla on Suomen mestaruudet vuosilta 2002 ja 2003, luottoajajina 2002 Mikko Tontti, Mikko Lehtinen ja Heikki Timonen, 2003 Pentti Nurminen oli jo vallannut paikkansa mestarijoukkueeseen. Hopeamitalit ovat saalista vuodelta 2004, joukkueella Timonen - Tontti - Nurminen.

Kuten aiemmin todettiin, kilpailumenestyksen osalta käytettävissä on ollut liian vähän tai puutteellisia tilastoja. Täydentävää tietoa otetaankin sen vuoksi kiitollisuudella vastaan.

Historiikin kirjoittaja 

Raimo Ekman

Tilastotietoa netin syövereistä:

Maaradan Suomen Mestarit:

• 1937 Leo Romppanen ViiMK
• 1939 Leo Romppanen ViiMK
• 1947 Leo Romppanen ViiMK
• 1956 Aulis Tuominen SsMK
• 1970 Matti Olin SsMK
• 1971 Matti Olin SsMK
• 1982 Veijo Tuoriniemi SsMK
• 1990 Ari Koponen SsMK
• 1993 Ari Koponen SsMK

Speedwayn Suomen Mestarit:

• 1967 Matti Olin SsMK
• 1968 Matti Olin SsMK
• 1971 Matti Olin SsMK
• 1972 Matti Olin SsMK
• 1973 Matti Olin SsMK
• 1983 Ari Koponen SsMK
• 1985 Ari Koponen SsMK

JääSpeedway Suomen Cup 1975 asti

• 1966 1. Matti Olin SsMK, 2. Esko Koponen SsMK
• 1967 1. Juhani Taipale SsMK
• 1968 1. Juhani Taipale SsMK, 2. Matti Olin SsMK, 3. Esko Koponen SsMK
• SM-arvo ->
• 1976 2. Jouko Naskali, SsMK
• 1977 3. Jouko Naskali, SsMK
• 1978 3. Jouko Naskali, SsMK

Parispeedwayn Suomen mestarit:

• 1972 SsMK Matti Olin / Hannu Känkänen
• 1974 SsMK Matti Olin / Markku Helminen
• 1981 SsMK Ari Koponen / Veijo Tuoriniemi
• 1988 SsMK Roy Malminheimo / Janne Moksunen
• 1996 SsMK Marko Hyyryläinen / Roy Malminheimo / Esa Reijo

-> koostetaan lisää historiaa, kun saadaan infoa SsMK